Kesäpäivät vietettiin vaihtelevassa säässä

Kontiolahdella Kiviniemen tilalla vipelsi viikonlopun aikana parhaimmillaan 25 kooikeria ja kolmisenkymmentä innokasta kooikerharrastajaa.

Lauantaina sää ei suosinut - vettä satoi lähes koko päivän, mutta onneksi me koiraharrastajat olemme tottuneet ulkoiluun myös huonommassa kelissä. Illalla sade onneksi jo loppui ja pääsimme ulkona selvittämään nakkivormuloiden mestaruuden. Mestariksi kiri ohjaajansa epäilystä huolimatta Keira ajalla 46 sek. Keira teki tarkkaa ja nopeaa työtä - rata suoritettiin tarkasti ja ainoastaan yksi makkarapala löytyi ratatarkastuksessa. Paljon onnea Keira ja Anne, toivottavasti palkintoheijastinliivistä on nopealle koiralle hyötyä! Seuraavina radalta suoriutuivat Sirius (49.25), Nemo (49.56), Aliina HUOM! ikä 4 kk (52.13) ja Nero (52.91).

Lauantain aikana koirakot pääsivät tutustumaan mejään, agilityyn, arkitottikseen ja koiratanssiin. Lisäksi omistajat saivat opastusta koiranvaatteiden ompeluun. Ja päivän kruunasi Anittan ja Vilin hieno koiratanssiesitys Rock Around the Clockin tahtiin. Kyllä he vaan ovat taitavia.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja pääsimme vihdoin nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Päivän aikana harrasteet jatkuivat tokon, agilityn ja temppukoulun muodossa ja lisäksi omistajat saivat oppia koiran hierontaan ja venyttelyyn. Kesäpäivät päätettiin yhteiskuvaan (ilmestyy seuraavassa lehdessä) ja leirin ahneimman koiran valintaan. Kuinka ollakaan ahneimmaksi koiraksi suoriutui Keira! Lautanen tyhjentyi makkaroista aikaan 6.17. Onnea myös tästä voitosta Keiralle ja Annelle. Ahneimman valinnassa pärjäsivät myös Olga (7.86), Bitti (8.14), Aku (8.53) ja Vili (9.01). Mainittakoon, että leirin nuorin koira Preeti (12 vko) ahmi makkaramäärän aikaan 11.44.

Lämmin kiitos harrasteiden vetäjille:
Minna Vornanen, mejä
Kati Valjakka, arkitottis ja toko
Merja Suomalainen ja Kristiina Kaisla, agility
Tiina Rajala-Huusko, näyttelyharjoitus
Anitta Kerminen, koiratanssi
Silja Jokinen, koirahieronta
Pia Eloranta, koiranvaatteet
Kaisa Jalava, temppukoulu.

Ja suuret kiitokset Anneli ja Jouko Koskiselle, joita ilman leiriläiset olisivat nähneet nälkää :).

Kiitos myös Kiviniemen tilalle Ilkalle ja Riikalle!

Luotu: 11.08.2008 15:09
Kirjoittanut Saija Jänkävaara