Welcome to the Finnish Kooikerhondje Association webpage

Hei kooikerhondjekasvattaja!

Taas on aika syksyisen clubipäivityksen! Ilmoitathan jalostustoimikunnalle vuoden aikana tietoosi tulleet kasvattiesi ja omien koiriesi jalostuksellisesti oleelliset tiedot, erityisesti perinnölliset sairaudet, mutta myös muut mahdollisesti periytyvät ja seurannan arvoiset sairaudet/ominaisuudet. Myös kuoliniät ja -syyt ovat edelleen kerättävää tietoa, jota erittäin mielellämme otamme vastaan!

Seuraamme tällä hetkellä esimerkiksi alapurennan ja puutteellisen kyynelkanavan aukon ilmenemistä rodussa. Myös polymyosiitti ja sen kaltaisesti oireilevat, diagnosoimattomat sairaudet ovat ajankohtaisia ja seurannassa. Erilaiset operaatiot, kuten polviin ja lonkkiin tai muihin niveliin kohdistuvat toimenpiteet otetaan myös mieluusti listoillle.

Kaksi jalostustoimikunnan edustajaa on lähdössä Hollantiin kansainväliseen jalostusseminaariin marraskuussa, joten jalostusneuvottelussa saatte kuulla ajankohtaisimmat uutiset maailmalta, mikäli sitä ei ole pidetty ennen seminaaria. Päivämäärää ei siis ole vielä päätetty. Seminaarin aiheet ovat jalostusohjeet eri maissa, Hollannin jalostusohjeet, populaation nykytila ja sen jalostaminen genetiikan näkökulmasta, yleiskatsaus populaatioon sekä jalostustietokanta ZooEasy. Ehkä saamme uutta tietoa myös Mandigersilta ENM:n suhteen!

Toiveita jalostusneuvottelun ajasta ja paikasta saa jälleen esittää, toivomme runsasta osallistumista!!

--

Suomen Kooikerhondje ry
Jalostustoimikunta
jalostus@kooikerhondje.fi

The Finnish Kooikerhondje Association was established on October 1999. It works as a member of Finnish Kennel ClubFinnish Spaniel Club and Finnish Agility Association.

Kooikerhondje is a small dog breed, it’s height according to breed standard is 35-40cm. It is coloured white with red markings. Kooikerhondje is lively breed which is usually loyal to its owner from very small age. As such an active dog it goes well to many activities such as agility, blood tracking or obedience. Being sensitive breed kooikerhondje needs a consistent owner.

Content is currently under construction.