Welcome to the Finnish Kooikerhondje Association webpage

Huhtikuussa roturisteytyksistä keskusteltiin Facebookin rotupalstalla. Keskusteluun osallistui arviolta noin 30 henkilöä. 

Yhteenvetona voisi sanoa, että keskusteluun osallistuneet harrastajat kannattivat roturisteytyksiä, olivat valmiita ottamaan roturisteytyskoiran ja antamaan omia koiriaan roturisteytysprojektin käyttöön.

Vaikka risteytyksien tavoitteena ja lähtökohtana on geneettisen monimuotoisuuden lisääminen, pohdittiin tässä keskustelussa myös kooikkerien luonneominaisuuksia, sillä ne vaikuttavat risteytysrotujen valintaan. Kooikkerin luonteeseen toivottiin lisää avoimuutta, sosiaalisuutta, rohkeutta, tasapainoisuutta, toimintakykyä, moottoria ja äänivarmuutta. Lisäksi toivottiin vähemmän terävyyttä ja paineistumista. Lisää metsästysviettiä sekä haluttiin että ei haluttu. Metsästysvietistä todettiin, että se ei ole häiritsevää, kunhan se on koulutuksella hallittavissa (lintukoiratyyppinen, ei ajokoiratyyppinen).

Keskustelussa nousivat esiin seuraavat rodut:

Cockerspanieli: käyttölinjaista kannatettiin, toisaalta metsästysvietin lisääntyminen arvelutti, sosiaalisuutta pidettiin hyvänä, terveystilanne ja rakenneongelmat epäilyttivät

Papillon/phalene (oikea korvien asento): haukkuherkkyys arvelutti, mutta sen arvioitiin kuitenkin olevan enemmän koiran koulutuksellinen asia.

Villakoira: kehuttiin terverakenteisiksi, luonteeltaan sosiaalisiksi ja lapsirakkaiksi. Rakenteen todettiin kuitenkin olevan kaukana kooikkerista. 

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira, kehuttiin avoimeksi, rohkeaksi, seuralliseksi, oikeankokoiseksi ja melko terveeksi.

Pienimunsterinseisoja, arvioitiin kovaksi, herkäksi, ihmisrakkaaksi, älykkääksi, vieraita koiria kohtaan teräväksi ja reviiriä vahtivaksi

Cavalier kingcharlesspanieli: ei kannatettu sairauksien vuoksi, toisaalta arvostettiin avointa ja ystävällistä luonnetta

Kromfohrländer: ei kannatettu kapean geenipoolin, sairauksien ja luonteen vuoksi

Novascotiannoutaja: ei kannatettu sairauksien vuoksi

Yksittäisiä tai muutamia mainintoja tuli myös seuraaville roduille: walesinspringerspanieli, englanninspringerspanieli, markiesje, mudi, viiriäiskoira, schapendoes, stabyhoun, suomenlapinkoira, shetlanninlammaskoira, bordercollie, espanjanvesikoira ja beagle. Lisäksi mainittiin pinseri, bretoni ja setterit, joita toisaalta pidettiin ehkä liian suurikokoisina. Terriereistä mainittiin jackrusselinterrieri, parsoni ja brasilianterrieri. Toisaalta nähtiin, että kooikkeria ei kannattaisi lainkaan yhdistää terrieriin.

Risteytyksien selvittely jatkuu toukokuussa kooikkerikasvattajille suunnatulla kyselyllä. Tavoitteena on selvittää halukkuutta kasvattaa roturisteytyskoiria ja vastausten perusteella valita alustavasti noin 10 rotua, joiden hyviä ja huonoja puolia arvioidaan tarkemmin yhteistyössä Kennelliiton jalostusneuvojien kanssa.

Iso kiitos hyvästä keskustelusta ja ideoinnistanne!

Jalostustoimikunnan puolesta,

Merja Suomalainen, pj

P.S. Muistutuksena vielä, että varsinaiset päätökset projektiin ryhtymisestä ja jos siihen ryhdytään, 3-4 parhaiten soveltuvasta rodusta, tehdään vuoden 2019 vuosikokouksessa. Nyt siis vain selvitellään.

The Finnish Kooikerhondje Association was established on October 1999. It works as a member of Finnish Kennel ClubFinnish Spaniel Club and Finnish Agility Association.

Kooikerhondje is a small dog breed, it’s height according to breed standard is 35-40cm. It is coloured white with red markings. Kooikerhondje is lively breed which is usually loyal to its owner from very small age. As such an active dog it goes well to many activities such as agility, blood tracking or obedience. Being sensitive breed kooikerhondje needs a consistent owner.

Content is currently under construction.