keskiviikko 17. tammikuuta 2024




Seuraavat pennut ovat suunnitteilla kasvatilleni Leidalle Polvijärvelle. 

Pentutiedusteluissa toivon kuulevani asuinpaikan, kokoonpanon, aiemman koirakokemuksen ja suunnitelmat mahdollisten koiraharrasteiden varalle. Lisäksi toivon kuulevani miksi valinta on suuntautunut juuri kooikerhondjeen, ja onko aiempaa kokemusta kyseisestä rodusta. Kasvattajana arvostan kotien aktiivisuutta ja harrastuneisuutta sekä paneutumista koiran taitojen kehittämiseen ja virikkeisen elämän luomiseen. Merkittävin osa kasvateistani ovat lähteneet harrastaviin, tai kyselyaikaan harrasteisiin avoimesti suhtautuvien koteihin. 

Seuraan aktiivisesti Suomen Kennelliiton, Suomen Kooikerhondje ry:n ja jäsenkasvattajien roturisteytysprojektia, joka on hyväksytty alkuvuodesta 2021 SKL:n hallituksessa. Olen tarjoamassa narttuani projektikoiraksi risteytyshankkeeseen jossain vaiheessa. Olen myös valmis käyttämään muiden kasvattajien risteytyspentueen jälkeläisiä kasvatustyössä, jos yksilöt vaikuttavat siihen aikanaan olevan soveltuvia. Toimin itse myös aktiivisesti mukana rodun jalostustoimikunnassa ja roturisteytystiimissä ja seuraan projektia mielenkiinnolla.


Vauhdikas Lois ratajuoksussa, kaikki Loisin kuvat c Sirpa Lihavainen 




Minun koirat sekä meillä kasvavat pennut saavat viettää virikkeellistä ja elämysrikasta elämää. Harrastamme paljon ja reissaamme aika aktiivisesti sekä kisamatkoilla että muuten. Tällöin tapaamme usein muitakin kooikereita ja koiria, ja yhteistoiminta sujuu hyvin. Koirani kykenevät aktiivisen ja virikerikkaan arjen ohella myös kestämään rauhallisia, tylsempiä päiviä eikä niistä aiheudu käytöshäiriöitä.


Veeti, Lois, Aroona

Oma lauma

Jussin juoksut ja juhannusyö

Shanti, Aroona, Lois, Anilla, Martta, Meera

Martta, Meera, Anilla, Aroona, Lois, Shanti

Pirnka, Aroona, Lois, Kelmi

Lois, Aroona, Kelmi ja Pirnka Lappeenrannassa

Lois Pirnkan pentujen kanssa



Ensimmäisen kennelleirin osallistujat