Welcome to the Finnish Kooikerhondje Association webpage

Onko koirastasi otettu laajat selkäkuvat (LTV, SP ja VA) ennen 15.4.? Jos on ja koirasi on ollut yli 2-vuotias, voit nyt mahdollisesti saada Kennelliitolta ilmaiseksi lausunnon myös IDD:stä!
Pystyt tarkistamaan jalostustietokannasta oman koirasi tiedoista, mitkä kuvat selästä on otettu. Mikäli koiralta on otettu laajat selkäkuvat, löytyy tuloksista nämä kolme kirjainyhdistelmää: LTV, SP ja VA (ks. kuva). Jos nuo kaikki löytyvät, voi näistä aiemmista kuvista mahdollisesti saada lausunnon nyt myös IDD:stä. Ja ihan ilmaiseksi, kun jaksaa vain lähettää sähköpostipyynnön. Täysin varmasti ei Kennelliitto lupaa lausuntoa antaa, mikäli se ei noiden aiempien kuvien perusteella ole mahdollista. Mutta nyt kannattaa yrittää :-)
 
 
Tämä tieto on arvokasta myös rotumme jalostuksen kannalta. Parin viime vuoden aikana meille on selvinnyt, että rodussamme esiintyy hyvin laajasti FGF4-retrogeeniä (vähintäänkin yli puolella yksilöistä). Retrogeeni ei aina aiheuta muutoksia tai koiran oireilua. Toivoisimmekin, että jatkossa saisimme käsityksen myös siitä, kuinka paljon kooikerhondjeilla esiintyy välilevykalkkeumia, jotka voivat olla seurausta tästä retrogeenistä ja altistavat todennäköisemmin koiran oireilulle. Se auttaisi miettimään, miten tuo retrogeeni pitäisi jatkossa jalostuksessa huomioida tässä rodussa.

Kuinka lausuntoa pyydetään?

Eli jos koiraltasi on otettu laajat selkäkuvat sen ollessa yli 2-vuotias, lähetä Kennelliitolle sähköposti osoitteeseen: terveystulokset (at) kennelliitto.fi
Otsikoksi voit kirjoittaa: IDD-lausunto kooikerhondjen selkäkuvista
Ja viesti-kenttään esimerkiksi:
Pyydän IDD-lausuntoa alla mainitun kooikerhondjen selkäkuvista, mikäli se niistä onnistuu:
<koiran nimi> <koiran rekisterinumero>

Incoc-palvelussa annetun lausunnon siirtäminen jalostustietokantaan

Jos koirasi on saanut aiemmin IDD-lausunnon Incoc-palvelusta, voit pyytää lausunnon tallentamista jalostustietokantaan. Ohjeet löytyvät Kennelliiton uutisesta.

Lisätietoja

Löydät lisätietoa IDD:stä Kennelliiton sivuilta: https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnolliset-sairaudet-ja-koiran-hyvinvointi/perinnolliset-selkamuutokset kohdasta Selkänikamien välilevyjen rappeutuminen ja välilevykalkkeutumat
Lisätietoa tästä mahdollisuudesta saada lausunnot vanhoista kuvista löytyy Kennelliiton uutisesta.
 

The Finnish Kooikerhondje Association was established on October 1999. It works as a member of Finnish Kennel ClubFinnish Spaniel Club and Finnish Agility Association.

Kooikerhondje is a small dog breed, it’s height according to breed standard is 35-40cm. It is coloured white with red markings. Kooikerhondje is lively breed which is usually loyal to its owner from very small age. As such an active dog it goes well to many activities such as agility, blood tracking or obedience. Being sensitive breed kooikerhondje needs a consistent owner.

Content is currently under construction.