Welcome to the Finnish Kooikerhondje Association webpage

Suomen Kooikerhondje ry:n jalostustoimikunnalle on tullut Hollannista, Uterehtin yliopistosta ”fit2breed”-ohjelman kehittäjältä ja Hollannin kooikeryhdistykseltä (VHNK) tietopyyntö.

Hollantiin on pyydetty keräämään Suomesta myDOG-DNA-tyypitettyjen koirien omistajilta suostumukset antaa kyseiset tulokset meidän rodun geneettistä taustaa tutkivaan projektiin. Tietojen luovuttaminen ei maksa mitään, ja sen avulla saadaan edistettyä rodun geneettisen pohjan ja terveystilanteen tutkimusta Hollannissa.

Fit2breed on ohjelma, jonne on siirretty tiedot aiemmista Hollannissa toteutetuista tietokannoista (yhdistyksen Club Register ja nettiselainpohjainen Zooeasy). Fit2breedin tavoite on tutkia rodun geneettistä taustaa, sairaustilannetta jalostuspohjaa, ja antaa myös elävien, jalostusikäisten koirien omistajille mahdollisuuden tutkia potentiaalisia jalostuskumppaneita, joiden perimä ja terveys sopisi mahdollisimman hyvin yhteen. Tästä olisi toiveissa saada siis myös tulevaisuuden jalostukseen yksi työkalu lisää. Lisäksi ohjelma antaa arvion terveysriskeistä ja yksilön geneettisestä eroavaisuudesta suhteessa muihin kooikerhondjeihin.

Jos olet tyypittänyt koirasi myDOG-DNA-paketilla (myöhemmin nimi Wisdom Panel, kun ohjelma myytiin kyseiselle firmalle), rodun Utrechtissa toteutetulle tutkimukselle olisi merkityksellistä saada koirasi tulokset käyttöön. Myös edesmenneiden koirien tulokset voidaan lähettää tutkijoille.

Sinun ei tarvitse muuta kuin täyttää tietojeluovutuslomake, eli itse ei tarvitse mitään tuloksia tai raportteja liittää mukaan, ne saa Utrechtin tutkija tietojenluovutuslomakkeella kerättyä suoraan MyDog-DNAsta/Wisdom Panelilta.

Jos olet tyypittänyt koirasi amerikkalaisella Embark-geenitestillä, koirasi tulokset voidaan lähettää tähän samaan tutkimukseen.

Koirat jotka osallistuivat Utrechtin/VHNKn pyytämään poskisolunäytteenottoon tammikuussa 2021 Joensuussa (Hennan toteuttamana), Kuopiossa (Tiian toteuttamana), Imatralla ja Lappeenrannassa (Liisan toteuttamana), Jyväskylässä (Petran ja Tarun toteuttamana) ja pääkaupunkiseudulla (Petran toteuttamana) eivät osallistu tähän, eli näiden koirien tulokset ovat suoraan tutkimuksessa mukana, eikä niistä tarvitse täyttää uudelleen erillistä tietojenluovutuslupaa.

Tietojen luovutuslomakkeen voi pyytää jalostustoimikunnalta jtmk@kooikerhondje.fi tai henna . palmunen at gmail . com .

 Lomake palautetaan samaan osoitteeseen, mistä sait lomakkeen.

 

Pyrimme myös saamaan lomakkeen näkyville yhdistyksen nettisivuille myöhemmin.

 

Suomen Kooikerhondje ry

jalostustoimikunta

 

Linkki lomakkeeseen: https://l.facebook.com/l.php?u=https%3A%2F%2Fdrive.google.com%2Ffile%2Fd%2F1iPAKAr3pI8Yu-sp8YURwQDi7_xVUCQAk%2Fview%3Fusp%3Dsharing%26fbclid%3DIwAR1LT-EoUW29eRbDS7x-1DCEMlDChFicHxwPss6kbDqK-dz8ONunFTLeU-A&h=AT2F_FcE4y6pRuhZC5J8uX96Eai6ndr8sOTJKwsrLwAYMBs0ojJHUv8vaFns5SphcMUVgzXSWROjBETccWnJoxQgMYILgoNHrGJu3vE39KriTH4nqzPaDrE72OLgGp3fUWO-rAJNZRxj-EtRY8g&__tn__=R]-R&c[0]=AT287BtdAWcmg8-4cvbFKe3MLNknmlI8ZY6_gzLdnI62qYN1EC65FpLimJQ5pLioc7UHRROo9KEBOvONGnSh7JXLqt-ZZC_9uNCoSlkwpF-5PVKiaXHok6pRIy0kezXIF6orgQ6SSifX8T6NynXw7CDO9wb-lTXht43fHpRJyInU56wSrdty5bs_FK7q3pk9ZkKiHgz51PU

 

 

The Finnish Kooikerhondje Association was established on October 1999. It works as a member of Finnish Kennel ClubFinnish Spaniel Club and Finnish Agility Association.

Kooikerhondje is a small dog breed, it’s height according to breed standard is 35-40cm. It is coloured white with red markings. Kooikerhondje is lively breed which is usually loyal to its owner from very small age. As such an active dog it goes well to many activities such as agility, blood tracking or obedience. Being sensitive breed kooikerhondje needs a consistent owner.

Content is currently under construction.