|
2008 - Urokset - Lucky Nana´s Alfa Roomeo 25.5.2008 Sauvo tuomari Jukka Korsberg ohjaaja Pentti Mamia Hyvin jäljelle, jota edetään sopivaa tahtia sekä maa- että ilmavainulla melko suoraan aina kolmannen osuuden makaukselle, josta alkavat melko runsaat hakulenkit jäljen molemmilla puolilla. Välillä tullaan jäljelle, joka ei oikein kelpaa ja lopulta lähtee niin kauas, että se joudutaan palauttamaan. Samoin viimeinen osuus tosi hapuillen seilaten siellä sun täällä aina kaadolle, jolle tulee sivusta. Makauksista ensimmäisen merkkaa hyvin, toinen ja kolmas vauhtia vähentäen nopeasti nuuhkaisten, viimeisen ohittaa sivusta. Katkokulma teettää töitä melko runsaasti, kun siinä mm. oli luonnonmakaus. Muut kulmat hyvin. Kaatoa jäi haistelemaan. Hyvä jäljestyksen osaava koira, joka tänään eteni hyvin 2,5 osuutta, mutta sen jälkeen muut jäljet alkoivat kiinnostaa liikaa ja mielenkiinto verijälkeen katosi. VOI 2/30 pistettä. 2008 - Nartut - Golden-Fox Sindarella 29.6.2008 Ruovesi, Pilkottu tuomari Pasi Kemppainen ohjaaja Pentti Mamia Tarkka alkumakuun tutkinta ja hyvin ohjattuna jäljelle. Opri jäljestää kaikki osuudet miellyttävää kävelyvauhtia edeten jäljen päällä, vain 2 osuudella pari pientä tarkistusta jäljen sivuun. 1. kulma, jolla katko, selviää nopeasti veretyksen lopusta tekojälkiä hyödyntäen. 2. kulmalla suurehko tarkastuslenkki takakautta, 3. kulma 20 metrin tarkastuksella. Makuista 1., 2. ja 3. erinomaisesti osoittaen, 4. nopealla pysähdyksellä. Kaadolle suoraan sen luokse jääden. Erinomainen kokeneen jälkiparin suoritus. VOIU 1/48 pistettä, kooikerhondjein jäljestämismestaruus 2008, 1. sija. 10.8.2008 Pöytyä 'Jaalan Jälki' tuomari Jarmo Nummijärvi ohjaaja Pentti Mamia Innokas ja määrätietoinen lähtö Täysin jälkitarkkaa työtä. Katkokulma ensimmäisellä osuudella tarkasti, kuten kaikki kulmat. Makauksista ensimmäinen, toinen ja neljäs pysähtyen ja nuuhkien, kolmas ohi. Kaato omistettiin pysähtyen ja hakien ohjaajan sorkalle. Valoisa jälkitulevaisuus Oprilla. VOI 1/48 pistettä Jaalan Jälki kiertopalkinto 24.8.2008 Virttaa, 'Auran Tuoppi' tuomari Taina Ketola ohjaaja Pentti Mamia Koira erinomaisesti jäljelle. Koira aloittaa maavainuisen, jälkiuran päällä, reipasta kävelyvauhtia etenevän jäljestämisen. Makauksista kolme merkataan erinomaisesti, yksi nuuhkaisten ylimennessä. Katkokulma nopeasti rengastaen. Toinen kulma tarkasti, kolmas kulma muutamalla tarkistuslenkillä. Kaadolle suoraan, nuuhkii sorkkaa. Erinomainen suoritus koiralta ja ohjaajalta. VOI 1/48 pistettä 7.9.2008 Oripää Piirinmestaruuskoe 2008 tuomari Rauno Koskinen ohjaaja Pentti Mamia Koira ohjataan itsenäiseen, maavainuiseen ja sopivavauhtiseen jälkityöhön, joka etenee jälkiuralla. Jäljeltä poistutaan kolmannella osuudella kolme kertaa riistanjäljille, mutta isenäisesti takaisin. Kolmannella kerralla tarvitaan kuitenkin kehotus. Neljännellä osuudella kaksi pientä poistumista uralta. Makauksista ensimmäinen, toinen ja neljäs merkataan pysähtyen. Kolmas makaus vain vähän vauhtia hiljentäen ja nuuhkaisten. Ensimmäinen kulma, jolla katko, selviää kaarroksella suoraan oikeaan suuntaan. Toinen kulma jäljen mukaisesti ja kolmas rengastaen ja varmistaen kahteen kertaan. Kaadolle suoraan ja jää viereen. VOI 1/ 46 pistettä Varsinais-Suomen piirinmestaruus 2008 14.9.2008 Espoo Spanielien SM mejä-koe tuomari Erkki Rantamäki ohjaaja Pentti Mamia Hyvä ohjattu lähtö. Heti ensimmäisen osuuden alussa Opri lähtee jäljen sivuun, jossa tekee laajan tarkistuslenkin palaten kuitenkin oma-aloitteisesti jälkiuralle. Muut osuudet vain pieniä tarkistuksia. Katkokulma hyvin. Myös muut kulmat jälkitarkasti. Makaukset; ensimmäinen ohi, muut merkattiin pysähtymällä. Kaadon Opri omisti jääden paikoilleen. Hyvä suoritus Oprilta ja ohjaajalta. VOI 1/45 pistettä 4. sija 20.9.2008 Heinola, Lusi Mejä SM 2008 karsintakoe tuomari Pekka Tuomi ohjaaja Pentti Mamia Hyvä ohjattu lähtö. Etenee ihanteellista vauhtia. Makauksista merkkaa pysähtyen ja nuuhkien kolme, kolmannen nuuhkaisten. Katkokulma ensin lenkillä alakautta ja ylittäen jäljen, kunnes ilmavainulla toiselle osuudelle. Toisella kulmalla pieni kiepautus, kolmas jalanjälkiä. Ennen kaatoa maasto muuttuu avonaisesta risukoksi ja koira erkanee lenkille, kaadolle tullaan takakautta ja sitä nuuhkitaan. VOI 1/48 p. 1. sija (keskiarvo VOI 1/48,5 pistettä) 20.9.2008 Heinola, Lusi Mejä SM 2008 karsintakoe tuomari Taina Ketola ohjaaja Pentti Mamia Koira ohjataan erinomaisesti jäljelle. Alkaa hyvin jarrutettu itsenäinen maa- sekä ilmavainuinen jälkityö, koiran pysyessä jälkiuran päällä paria pientä pistoa lukuun ottamatta. Katkokulma nopeasti rengastaen, toinen kulma pienellä tarkistuslenkillä, kolmas kulma tarkasti. Makuista kolme merkataan erinomaisesti, yksi nopeasti pysähtyen ja nuuhkaisten. Ennen kaatoa ryteikössä koira ajautuu jäljeltä, käy tiellä ja palaa takaisin, löytää jalanjäljet ja kaadon, jota jää tutkimaan. VOI 1/49 pistettä 1. sija (keskiarvo VOI 1/48,5 pistettä) 20.9.2008 Heinola, Lusi Mejä SM 2008 finaalikoe tuomari Jukka Välitalo ohjaaja Pentti Mamia Oprilla hyvin ohjattu lähtö. Aloittaa maavainuisen, sopivavauhtisen jäljestyksen, mikä jatkuu kaadolle saakka. Pari pientä tarkistuslenkkiä. Katkokulma saapasjälkeä, toinen kulma tarkasti ja kolmas ulkokautta lenkillä. Makuista merkkaa kolme ensimmäistä erittäin hyvin ja viimeisen ohi. Kaadolle suoraan, mitä nuuhkitaan innokkaasti ja käännytään ilmoittamaan ryhmälle. Erinomaista työtä, missä ei juuri muuta huomautettavaa kuin makuun ohitus VOI 1/48 pistettä 2. sija Lucky Nana´s Belladonna 10.8.2008 Pöytyä 'Jaalan Jälki' tuomari Jarmo Nummijärvi ohjaaja Pentti Mamia Oonaa kiinnosti alkumakaus. Maavainuinen, sopivavauhtinen jälkisuoritus. Ensimmäinen makaus ohitetaan. Toinen, kolmas ja neljäs makaus pysähtyen ja nuuhkien. Katkokulma sekä muut kulmat tarkasti. Kaato omistettiin jääden paikoilleen. Ensiluokkaista koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Voi 1/47 pistettä. 24.8.2008 Virttaa, 'Auran Tuoppi' tuomari Marko Aaltonen ohjaaja Pentti Mamia Ohjatusti matkaan, alkumakuu tutkitaan. Lähes jälkitarkkaa etenemistä aina viimeiselle (katko)kulmalle, veretyksen lopusta poistuu määrätietoiseti jäljeltä. Neljäs osuus jälleen hyvin. Kaadolle pysähtyi. Makuista kaksi ensimmäistä merkitään hyvin, kaksi viimeistä nopeasti nuuhkaisten. Ensimmäinen kulma ulkokautta, toinen tarkasti. Rauhallinen jälkipari, jolla yhteistyö toimii hyvin. Tänään harhautuminen riistapolulle laskee palkintosijan. VOI 2/38 pistettä Lucky Nana´s Edelweiss 27.4.2008 Kalanti tuomari Marko Aaltonen, ohjaaja Pentti Mamia Ella ohjataan varmasti jäljelle. Ensimmäisen osuuden alku hieman epävarmasti, ohjaajan joutuessa kahdesti kehoittamaan koiraa jatkamaan jäljestystä. Toisen kehoituksen jälkeen koiran alkujännitys laukeaa ja alkaa hyvin etenevä melko jälkitarkka työskentely. Iloinen hännän heilutus kertoo koiran pitävän tehtävästään. Ensimmäinen kulma ensin hiukan yli, rengastaen nopeasti takaisin kulmalle, makuu yli hieman kuonoa laskien. Toinen kulma sisäkautta, makuu nopeasti nuuhkaisten. Kaadolle jäi nuuhkimaan. Koiran ja ohjaajan yhteistyö hyvä. AVO 1/47 p. siirto VOI-luokkaan. 4.5.2008 Marttila tuomari Jukka Korsberg, ohjaaja Pentti Mamia Hyvin ohjattu ja opastettu lähtö. Sopivavauhtista, maavainuista jäljestystä aivan tarkkaan koko matkan. Vain viimeisellä osuudella ollut risteävä polku teetti töitä, selvisi kuitenkin hakurenkaalla takaisin. Ensimmäinen makaus haistetaan metrin päästä. Toinen ja kolmas nopeasti kirsu makausta ympäri ja viimeisellä maltettiin pysähtyä ja tutkia. Katkolla ensin pientä haeskelua ja sitten jalanjälkiä jatkoon. Muut kulmat aivan tarkkaan vain noin metrin pisto jäljen taakse. Noin 15-20 metriä ennen kaatoa vainutaan ilmalla sorkka, jolle tullaan hieman tuulen vireen alapuolelta. Erinomainen ja täysin itsenäinen suoritus sekä koiralta ja ohjaajalta. Vain makauksilla pienet kauneusvirheet, muuten melko täydellinen suoritus. VOI 1/46 pistettä. 18.5.2008 Virttaa tuomari Jukka Korsberg, ohjaaja Pentti Mamia Hyvin ohjaus jäljelle, jota seuraa maa- ja ilmavainuista etenemistä koko matkan. Makauista merkkaa kaksi ensimmäistä vauhtia hidastamalla tehden samalla pienen sivuttaisliikkeen, kaksi viimeistä pysähtyen ja tutkien. Ennen ensimmäistä kulmaa tulee ilmasta jotain tuoksua ja koira poistuu jäljeltä, mutta kun sitä muistutetaan, niin se palaa itsenäisesti jäljelle. Kulmalla pientä haeskelua ja sitten eteenpäin. Osuus suoraan katkokulmalle, jonka selvittää haulla sekä osin jalanjälkiä. Viimeisellä kulmalla pieni kaarros jäljen ulkopuolella. Kaadon vainuaa ilmalla, pientä haeskelua kunnes tulee kaadolle, jääden sitä nuolemaan. Erinomainen jälkityö uskollisen ohjaajan kanssa. VOI 1/45 pistettä. 25.5.2008 Sauvo tuomari Taina Ketola ohjaaja Pentti Mamia Koira ohjataan hyvin jäljelle. Kolme osuutta koira jäljestää sekä maa- että ilmavainulla vain pieniä poikkeamia jäljeltä tehden. Viimeisellä osuudella koira tekee useita tarkistuslenkkejä kaatuneiden puiden kohdalla ja tiheaässä kuusikossa.Makuista yhden ylittää, yhden ohittaa ja kaksi merkkaa nopeasti ylikulkiessaan. Kulmat tarkasti, katkokulma nopeasti ilmavainulla. Kaadolle koira tulee jäljen ulkopuolelta ja jää siihen. Hyvä suoritus nuorelta koiralta. Kokenut ohjaaja luottaa koiraansa. VOI 1/45 pistettä 29.6.2008 Ruovesi, Pilkottu tuomari Pasi Kemppainen ohjaaja Pentti Mamia Tarkan alkumakuun tutkinnan jälkeen ohjatusti jäljelle. Onellan työskentely on itsenäistä, maastoon sopivaa kävelyvauhtia, pääosin maavainua käyttävää. Ykkösosuus edetään jäljen päällä, puolivälin palokärjen ihmettelyä lukuunottamatta. 1. kulman selvitys vaatii muutaman tarkastuspyörähdyksen. 2. osuus erinomaista työtä, 2. kulma, jolla katko, selviää nopeasti veretyksen lopusta rengastaen. 3. ja 4. osuudella kummallakin pienet tarkastuslenkit, muutoin tarkasti. 3. kulma narunmitan takalenkillä. Kaadolle suoraan sen luokse jääden. 1. makuu ohi, 2. vauhdista nuuskaisten, 3. nopeasti pysähtyen ja 4. erinomaisesti etanan voimin osoittaen. Erinomainen suoritus, anoa moite oli makuiden osoituksessa. Valjakon yhteistyö erinomaista. VOI 1/46 pistettä, kooikerhondjein jäljestämismestaruus 2008 3. sija 20.7.2008 Köyliö tuomari Jarmo Nummijärvi ohjaaja Pentti Mamia Alkumakaus ja ohjaava osuus hyvin. Hyvävauhtinen ja ilmavainuinen jäljestäjä. Koko jäljestystä tänään leimasi lukuisat tarkistulenkit, johtuneeko tämä runsaasta sorkkaeläinten jäljistä. Molemmilla kulmilla myös laajahkot tarkistukset. Katkokulma täydellisesti. Hukat tuomittiin toisella ja neljännellä osuudella. Kaato omittiin pysähtyen. Makaukset merkattiin nuuhkien. VOI 3 / 29 pistettä. 10.8.2008 Pöytyä 'Jaalan Jälki' tuomari Jarmo Nummijärvi ohjaaja Pentti Mamia Onella ohjataan jäljelle ja siitä alkaa sopivavauhtinen maa- ja ilmavainuinen jäljestys. Ensimmäinen osuus - makaus ok. Kulmalla laajahko tarkastuslenkki, löytää itse toiselle osuudelle, jossa makaus pysähtyen merkattiin. Katkokulmalla - ja jo vähän ennen - Onella pyörittää, kehoituksesta jatkaa jäljestystä. Katko ok. Kolmannen osuuden alussa pyöritystä - kehoituksesta jatkaa jäljestystä. Uusi poistuma vähän ennen makausta - tuomitaan ensimmäinen hukka. Puhdas jälki osoitetaan makaukselta. Loppuosuus sekä neljäs osuus hyvää jäljestystä. Kaato omistettiin nuuhkien. VOI 2/39 pistettä. Wishdecoy Giana Claudia 29.6.2008 Ruovesi, Pilkottu tuomari Pasi Kemppainen ohjaaja Marja-Liisa Lindell VOI 1/47 pistettä, kooikerhondjein jäljetämismestaruus 2008 2. sija 17.8.2008 Ruovesi, Pilkottu tuomari Heikki Pirhonen ohjaaja Marja-Liisa Lindell Tutkitaan huolellisesti alkumakaus. Rudy aloittaa sopivavauhtisen jälkitarkan jäljestyksen. Ensimmäinen makaus pysähdytään tutkimaan huolella, jatketaan ja tullaan katkokulmalle, joka selvitetään rengastaen ja osin jäljentekijän jälkiä. Toisen osuuden alkupuolella tutkitaan jäljen sivussa hirvenjälkiä ja tullaan makaukselle. Tutkitaan huolella. Kolmannella osuudella makaus ohi ja ajaudutaan tielle. Osoitetaan jälki, jota jälkitarkasti kulmalle. Viimeisen osuuden alussa jälleen määrätietoinen poistuminen jäljen vieressä kulkevalle tielle. Ohjaaja keskeyttää kokeen. VOI - 24.8.2008 Ruovesi, Pilkottu tuomari Heikki Kulo ohjaaja Marja-Liisa Lindell Rudy tutkii alkumakauksen ja aloittaa jälkitarkan mukavavauhtisen jäljestyksen. Ensimmäisen osuuden alkupuolella supin raato aiheuttaa muutaman kierittelyn raadon päällä, jatkaa omatoimisesti. Ensimmäinen kulma jälkitarkasti. Toinen osuus hienoa työtä katkokulmalle, joka osin jäljentekijän jälkiin tukeutuen. Kolmannella osuudella hakkuuaukko tuottaa muutaman parimetrisen pyörähdyksen, ilmeisesti kuitenkin enemmän vesilätäköiden kuin jäljen tarkan sijainnin takia. Linnun, ilmeisesti teeren, lentoonlähtö aivan jäljen välittömästä läheisyydestä ei aiheuta Rudyssa reaktiota. Kolmas kulma hienosti. Kolmannella osuudella ryteikköön meno teettää pienen kahdeksikon jäljen tarkan sijainnin takia. Kaadon ohittaa, mutta huomaa veriuran kadonneen ja palaa hienosti. Makuut merkkaa. Kaksi ensimmäistä loistavasti pysähtyen nuuskimaan, kaksi viimeistä vielä paremmin. Loistavaa työtä parivaljakolta.VOI 1 / 49) 31.8.2008 piirinmestaruuskoe 2008 tuomari ohjaaja Marja-Liisa Lindell VOI 1 / 49 2. sija 2007 - Urokset - Estaika´s Cyrus 26.8.2007 Virttaa tuomari Tuija Sällylä ohjaaja Kirsi Toivonen. Koira merkkasi urosmaisesti lähtömakauksen ja lähti siitä itsenäisesti liikkeelle. Jäljestäessään käyttää pääasiassa ilmavainua ja siksi aaltoilee tuulen alla. Ensimmäisellä osuudella, ensimmäisen kulman jälkeen ja ennen toista kulmaa lähtee määrätietoisesti riistan jäljille. Koe keskeytetään. Välillä mukavaa jäljestystä, mutta tänään riista oli mielenkiintoisempaa kuin verijälki. AVO 0 Black Amiikos Yordi Yannick 27.5.2007 Ristiina tuomari Markku Huttunen ohjaaja Susanna Sistonen Empivä lähtö, lähtömakuun huomioi. Sopivalla vauhdilla etenevä koira. 1.osuuden puolivälissä hirven jäljille, josta hukka. Uuden alun myötä hyvää jäljestystä 2.osuuden alkupuoliskolle. 1.kulma hyvin, merkkaa makuun. 2.osuuden puolivälissä laajoja kaarroksia ja poistuu jäljeltä 2.hukka. oikaisee toisen kulman ja heti kohta poistuu määrätietoisesti jäljeltä, joten koe keskeytetään. Harjoitellen kaadolle, jonka nuolee ja nuuhkii. Tänään taisi ensikertalaiselle jäljestäjälle riista tuottaa liikaa vaikeuksia. AVO 0 Lucky Nana´s Alfa Roomeo 20.5.2007 Pöytyä tuomari Marko Aaltonen ohjaaja Tiina Jurttila. Koira ohjatusti alkuun, josta alkaa melko maavainuinen hyvin etenevä jälkityöskentely. 1. osuudella vain yksi riistapolun tarkistus, muuten jälkitarkasti. Kulma tarkasti, toinen osuus jälkitarkasti. Katkokulma yhdellä lenkillä 3. osuudelle. Kolmannen osuuden alussa käydään pyöriskelemässä peuran luissa, palaa itsenäisesti jäljelle. Osuuden loppu melko jälkitarkasti. 3. kulmalla ensin yli, suunta selviää tarkistuslenkillä. 4. osuuden alussa muutamia riistapolun tarkistuksia, loppuosuus jälkitarkasti. Makuista merkitsi ensimmäisen ja kolmannen, toinen ja neljäs ylitettiin nopeasti hieman kuonoa laskemalla. Selvästi tehtävästään nauttiva koira, joka toimi hyvässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa. VOI 1 / 46 p. 2007 - Nartut - Golden-Fox Sindarella 6.5.2007 Oripää tuomari Jukka Korsberg, ohjaaja Pentti Mamia Hyvä ohjaus jäljelle, minkä jälkeen melko suoraa etenemistä jäljen päällä koko matkan. Ensimmäisellä kulmalla katkokulman selvitys pari metriä tuulen alapuolella jalanjälkien mukaan. Toinen ja kolmas kulma melko tarkkaan. Makauksista merkkaa kaksi ensimmäistä hyvin pysähtyen ja nuuhkaisten, kolmannella ja neljännellä hidastaen hieman vauhtia kävellen niiden yli. Kaatoa haisteli lopettaen etenemisen. Täysin käskyttä tapahtuva jälkityö, rauhallisen ohjaajan avustamana. Erinomainen suoritus. VOI 1 / 47 pistettä
20.5.2007 Pöytyä tuomari Marko Aaltonen. Rauhallinen, varma lähtö. Maavainuista, reipasta kävelyvauhtia etenevää jälkityöskentelyä. Kaikki osuudet jäljen päällä tai sen välittömässä tuntumassa, Muutama pieni tarkistuspisto jäljen sivulle, joista palaa välittömästi jäljelle. Katkokulma jäljentekijöiden jälkiä, osin ilmavainulla, muut kulmat pienellä tarkistuksella. Makuista ensimmäinen nopeasti pysähtyen ja nuuhkaisten, muut ohitetaan tai ylitetään hidastamatta. Varma ja itsenäinen suoritus. Makaukset saisi noteerata paremmin. VOI 1 / 47 p. 27.5.2007 Niinijoki tuomari Juhani Heikniemi Oprille opastetaan lähtömakaus ja siitä alkaa mukavavauhtinen jäljestys. Jälkityö tapahtuu maavainulla joko tarkasti jäljen päällä tai välittömässä tuntumassa aaltoillen. Ensimmäinen kulma pienellä lenkillä, viimeinen tarkasti. Katkokulma jäljentekijöiden jälkiä pitkin. Ensimmäinen makaus ylitetään nuuhkaisten. Toinen ylitetään ja seuraavat ohitetaan. Kaadolle tullaan ja se osoitetaan nuuhkaisten. Opri jää viereen odottamaan. Kokeeneen jälkiparin äänetön suoritus. VOI 1 / 44 p. 9.9.2007 Pöytyä tuomari Kaarina Pirilä ohjaaja Pentti Mamia PM-koe. Rahallinen lähtö, krepityksen jälkeen pois jäljeltä, tekee tarpeensa ja palaa jäljelle. Tästä jäljestys varsinaisesti alkaa. Edetään jäljen mukaisesti miellyttävää vauhtia. Kulmilla pienet pistot, katkokulmalla ympyröiden ensin jäljen toiselle, sitten toiselle puolelle. Löytää veretyksen ja jatkaa hyvin. Makuista ylittää kaksi, kaksi nuuhkaisee. Kaadolle suoraan, jota jäi nuuhkimaan. Hyvä jäljestäjä, - mukava koirakko. Vähäeleistä jäljestämistä. Pisteitä laskee tuo alun poistuminen suht´ kauas ja katkotyöskentely. Silti hienot pisteet, VOI 1 ja 45 pistettä. VOI 1 / 45 p 4. sija Lucky Nana´s Edelweiss 12.8.2007 Ypäjä tuomari Krister Mattsson ohjaaja Tiina Jurttila. Koira hyvin jäljelle, kreppien osuus ohjattuna. Koira jäljestää ensimmäisen osuuden merkaten kulmalla olevan makauksen ja selvittäen kulman. Toinen osuus erinomaisesti lähes koko matkan, mutta 30 m ennen kulmaa määrätietoinen poistuminen jäljeltä ja tuomitaan hukka. Kulman ohittaa, mutta tulee kaarroksella takaisin selvittäen kulman, mutta ei merkkaa makausta. Kolmannella osuudella runsaasti pyörimistä ja aivan osuuden loppuosalla ”puurtamisen” takia tuomitaan hukka. Ohjaaja keskeyttää kokeen, kun koira ei enää etene. Mennään vapaamuotoisesti kaadolle, jossa koira haisteli hirvensorkkaa. AVO – 19.8.2007 Kalanti tuomari Markku Sällylä ohjaaja Pentti Mamia Lähtö ohjaajan rauhoittamana tarkasti. Alkukrepityksen jälkeen ohjaaja seuraa tuuheaa valkoista hulmuavaa häntää, jolla koira viestittää, että jäljellä ollaan. Se liikkuu sulavasti ja hyvällä vauhdilla. Kahdella ensimmäisellä osuudella pari tarkastuspyörähdystä. Ensimmäinen kulma tarkasti. Vähän ennen toista kulmaa ajautuu hieman jäljeltä. Samalla oikaistaan kulma. Palaa jäljelle ja tulee kaadolle. Erinomaista jälkityötä nuorelta koiralta. AVO 1 / 43 pistettä Wishdecoy Giana Claudia 20.5.2007 Pöytyä tuomari Pekka Tuomi ohjaaja Marja-Liisa Lindell. Hyvä ohjattu lähtö, os. miltei jäljen päällä, muutama pisto ja pieni tarkistus. Makauksista merkkaa kolme, toisen ohittaa vierestä. Kulmat hyvin. Katkos ensin lenkillä sitten tarkentaen jalanjälkiä. 1. osuudella laaja hakkuuaukea, jossa luja tuuli, koira etenee loistavasti. Sorkkaa nuolee. VOI 1 / 47 p. 27.5.2007 Elimäki tuomari Kati Huovila Näytetty, haisteltu makaus, mistä itsenäisesti jäljelle maavainua käyttäen. 2. osuuden puoliväliin saakka Rudyn jälkityö kaartelevaa, lenkkejä tehdään useita. Loppuosuudet reipasta etenemistä aivan jäljen päällä. Kaikki makaukset pysähdytään haistelemaan. Kulmista ensimmäisellä useita lenkkejä, mutta itsenäisesti jatkoon. Katkolla pienellä takalenkillä suoraan veretyksen alkuun. 3. kulma tarkasti ja viimeinen osuus reippaasti pienen rinteen alapuolelle sorkantuojan jäljille ilmavainulla, hukka. Jäljeltä uudelleen kaadolle, mitä haisteli ja jäi viereen VOI 2 / 39 p 12.8.2007 Ypäjä tuomari Erkki Rantamäki Hyvä, ohajattu lahtö. Kaikilla osuuksilla koira tekee pieniä tarkastuksia jäljen molemmin puolin. Katkulmalla pieni tarkistuslenkki, muut kulmat hyvin. Makauksista ensimmäinen ohi, muut merkattiin. Kaadon omisti jääden paikoilleen. Erinomainen suoritus sekä koiralta että ohjaajalta VOI 1 / 48 p. 26.8.2007 Ruovesi tuomari Olavi Nurmiranta Rauahallinen lähtö. Mallikasta maavainuista jäljestäistä, vain pientä pistoa jäljen sivuun. Neljännellä osuudella koira ylösjaa kurppapoikueen jäljen vierestä ja jatkaa jäljestystä ilman kehoituksia. Kulmat pienillä tarkistuslekeillä. Makaukset koira merkka selvästi ja kaato kiinnostaa VOI 1 / 48 p. 2.9.2007 Inkoo tuomari Rauno Koskinen ohjaaja Marja-Liisa Lindell PM-koe Koira ohjatusti itsenäiseen jälkitarkkaan ja maavainuiseen jälkityöhön, joka etenee rauhallista kävelyvauhtia. Jälkiuralta poistutaan vain 3 kertaa, kahdesti vain muutama metri ja kerran tarkistetaan tuoreet hirvenjäljet, mutta itsenäisesti takaisin. Kaikki makaukset merkataan hienosti. 1. kulma, jolla katko, ensin 2 pientä rengastusta ja sitten ihmisjälkiin tukeutuen jatko löytyy. 2. kulma ensin yli ja rengastaen jatkoon. 3. kulma pienellä suunnan tarkistuslenkillä. Kaadolle suoraan, se nuuhkitaan ja nostellaan. Eleetön ja hieno suoritus koirakolta. VOI 1 / 49 1. sija, piirinmestaruus 22.9.2007 Hamina, Pyhältö tuomarit Jukka Välitalo ja Kati Huovila Rudy nuuhkii huolella lähtömakuun ja aloittaa rauhallisen maavainuisen jäljestyksen 1. osuudella suuria vaikeuksia selvittää jälkeä hakkuuaukolla. Jatkaa kuitenkin itsenäisesti. Myös alkuosuudella laajaa tarkistelua. Muutoin suorat osuudet hyvin. katkulman oikaisee, 2. kulma lenkillä, 3. kulma tuottaa ongelmia, mutta selvittää kuitenkin. Kaikki makuut merkkaa erinomaisesti. Kaadolle pikku kaarroksella, jota jäädään nuuhkimaan huolella. Muutamat vaikeudet aiheuttavat kokonaisuuteen himmennystä. SM karsintakoe VOI 1 / 40 p 2006 - Urokset - Black Amiikos Wijnzen Wim 28.5.2006 Seinäjoki tuomari Ilkka Niemi Alkumakauksen tarkastelu ja ohjatusti liikkeelle. Julius jäljestää maavainuisesti sopivaa vauhtia hyvin 1. osuuden, mutta ohittaa makauksen. 1. kulman takana tehdään laajahko kaarros polku tutkien, mutta palataan oikea-aikaisilla kehotuksilla seuraavalle osuudelle, joka jäljestetään taas hyvin, mutta jälleen makaus ohittaen. Katkokulmalla veretyksen päässä Julius ottaa vastatuulesta vainun seuraavan osuuden suuntaan, mutta lähtee kuitenkin tutkimaan riistan hajuja tuulen alapuolelle. Aikaa kuluu runsaasti, mutta lopulta Julius selviää itsenäissesti 3. osuudelle, joka jäljestetään jälleen hyvin, makauskin merkataan selkeästi. 3. kulma yli niin pitkään, että tuomitaan hukka. Palautuksen jälkeen ajaudutaan taas oikealle jäljen sivuun pitkälle, 2. hukka, 4. makaus ohittaen. Kaatoa Julius jää nuolemaan. VOI 3 / 20 p. 3.7.2006 Kuortane tuomari Jari Salokanto Julius oli tänään metsässä tosi lyhyellä vieterillä. Tuntui, että veto loppuu koirasta millä hetkellä tahansa. Kuuma sää ei sopinut koiralle ollenkaan ja jos vähänkin hajuetäisyydellä oli kosteutta, niin sinne pyrittiin. Kulmat olivat myös lähes ylitsekäymättömiä paikkoja. 2:lla ensimmäisellä kulmalla ajauduttiin liian kauaksi, eikä siltä nenä löytänyt enää omin voimin takaisin. Näistä 1. oli katkokulma. Viimeinen kulma selvitettin pienen harhailun jälkeen. Kokonaisuutena tänään erittäin puurtava suoritus, jossa vain ajoittain näytettiin, että hajuaistikin on, jos sitä vain jaksaisi käyttää. Makuista merkattiin hyvin puolet, muut kaukaa ohi, kaatoa jäätiin muuskimaan. Kahden hukan lisäksi meni suoritukseen niin runsaasti aikaa, että suoritus ei riitä palkintosijaan, mutta pisteitä jäi silti jonkun verran. VOI 0 (18 pistettä) 4.9.2006 Kauhava tuomari Sari Saarinen Hyvä ohjattu lähtö. Julius jäljestää pääosin maavainuun tukeutuen sopivaa vauhtia aaltoillen jäljen tuntumassa. Kulmista (l, lll) Julius kääntyy melko tarkasti. Toisella kulmalla ollut katko selvitetään laajalla rengastuksella. Makuut merkataan, tosin pari niistä olisi voitu osoittaa vielä paremmin. kolmannella osuudella makuun jälkeen jäljen vieressä kulkeva pieni oja sorkanhälkineen houkuttelee Juliuksen jäljeltä. Oja väärällä puolella koira etenee määrätietoisesti hukkaan asti, muutoin hyvä kokonaissuoritus. Kania Julius nuuhkii ja nuolee. VOI 2 / 36 p. Lucky Nana's Alfa Roomeo 14.5.2006 Turun ymp. tuomari Ilkka Niemi ohjaaja Pentti Mamia Alkumakaus tutkitaan, sitten ohjaten ja varmistaen jäljelle. Omar etenee sopivaa vauhtia maavainuisesti hyvin ensimmäisen osuuden. 1. kulman takana tarkastellaan peuranjälkiä pitkään, mutta kehotusten avulla jäljestys jatkuu. Toisen osuuden alussa vielä pieni koukkaus peuran jäljelle, mutta Omar jatkaa itsenäisesti. 2. osuuden loppupuolella aukolta tuulee kuonoon mielenkiintoisia hajuja. Omar ottaa jo pienen spurtin, mutta jää sitten haistelemaan maata. Oikea-aikainen kehotus palauttaa verijäljen mieleen. Omarilla on henkien taistelu, mitä jälkeä seurataan. Edetään kompromissina jäljen sivussa. Jäädään vielä kerran kuono pystyssä miettimään. Sitten Omar valitsee verijäljen. Katkokulma suoraan veretyksen loppusta 3. osuuden alkuun. Edetään 3. osuutta vähän jäljen sivussa peuranjälkiä haistellen. Osuuden loppupuolella vähän pidempi koukkaus peuran jäljille, josta paluu jäljelle kehoituksella. Kolmas kulma kierretään ulkokautta. 4. osuus hyvin. ohitetaan kani ja tullaan pitkälle ohi, kunnes Omar havahtuu, että mikä unohtui ja palaa suoraan kanille, jota jää nuuhkimaan. 1. makaus ohi, 2. makaus merkattiin selkeästi pysähtyen, mutta 3. ja 4. vain hidastaen. Omar suoritui tänään jäljestä itsenäisesti, mutta liian suuri kiinnotus peuroihin verotti melkoisesti pisteitä. VOI 2 / 38 p. 8.10.2006 Marttila tuomari Pekka Tuomi Kooikerhondjein jäljestämismestaruuskoe 2006 Rauhallinen ohjattu lähtö. Osuuksilla muutamia lenkkejä. Katkokulma rengastaen. Toisen kulman selvittää, mutta lähtee takavarmistuslenkille. Kolmas kulma yli ja lenkillä neljännelle osuudelle. Makaukset nuuhkaisee hätäisesti. Kaatoa nuuhkii. VOI 1 / 45 p. Kooikerhondjein jäljestämismestari 06 Of Aura Mar-Lee Carel Esther 8.10.2006 Marttila tuomari Pekka Tuomi Kooikerhondjein jäljestämismestaruuskoe 2006 Rauhallinen ohjattu lähtö. Edetään jäljen päällä puoliväliin osuutta, kunnes makaus kierretään puolen metrin päästä. Mennään polku-uralle, jota pitkin lähtee ja siltä pois metsään niin kauas, että palautetaan. Tästä kulmalle, jossa katko, jää pyörimään jäljen tuntumaan niin kauan, että todetaan, ettei koira itsenäisesti selvitä katkoa. Toista osuutta lähdetään etenemään puurtaen, kunnes into lopahtaa täysin, ohjaaja keskeyttää kokeen. Koiran ilme kertoi kaiken, kun se ei selvittänyt katkoa, loukkaantunut. VOI - Wishdecoy Gavin Claudia 8.10.2006 Marttila tuomari Pekka Tuomi Kooikerhondjein jäljestämismestaruuskoe 2006 Rauhallinen lähtö. Osuudet siksakaten ja kierroksia tehden, ei kuitenkaan suuria. Kulmat esimerkillisesti nuuhkien ja lähtee oikeaan suuntaan, kuitenkin 20 metriä edettyä tekee lenkin sivuun. Kaatoa nuuhkii läpeensä innokkaana AVO 1 / 42 p. siirto VOI-luokkaan 2006 - Nartut - Golden-Fox Sindarella 14.5.2006 Turun ymp. tuomari Ilkka Niemi ohjaaja Pentti Mamia Opri nuuhkii alkumakauksen ja lähtee jäljestämään maavainuisesti sopivaa vauhtia varmasti jäljellä. Kuitenkin 2. osuuden alkupuolella loitotaan vähän jäljestä, mutta palataan terävästi. 3. osuuden kopussa ja 4. osuuden alussa pari pientä kierrosta. 4. osuuden loppupuolella tehdään vähän laajempi lenkki peuran jäljille, mutta Opri palaa kehotuksella sujuvasti. 1. ja 2. kulma tarkasti. Katkokulma veretyksen loppusta ulkokautta kaartaen ja jatkaen alkuosuus jäljen sivussa, jolloin alku veretyksestä jää jäljestämättä. Kahdella makauksella nopea pysähdys, kaksi muuta ylitettiin pysähtymättä. Kanin Opri nuunki ja jäi sitten viereen. VOI 1 / 44 p. 28.5.2006 Niinijoki tuomari Katri Mäkitalo ohjaaja Pentti Mamia Oprille osoitetaan lähtömakaus, jonka se tutkii ja lähtee ohjattuna määrätietoisesti jäljelle. 1. osuuden alussa tarkistelee riistapolkua ja hirven jälkiä jäljen vieressä pariinkin kertaan ja viim. osuuden alussa pieni tarkistuspistos jäljen sivuun, muuten osuuden jälkitarkasti kaadolle asti, jolle kania nuuhkaistuaan jää ihmettelemään muurahaisia. Opri etenee sopivaa kävelyvauhtia maavainuisesti. 1. ja 3. kulma nopealla suunnantarkistuksella. Katkokulmalla ilmavainulla verityksen lopusta sen alkuun. Makauksista merkkaa 3 erinomaisesti pysähtyen. Erinomaisessa yhteistyössä tehty varma jälkityö. VOI 1 / 47 p 6.8.2006 Oripää tuomari Marko Aaltonen Alkumakuu nuuhkaistaan nopeasti, josta koira reippaasti jäljelle kreppien osuus ohjattuna. 1. ja 2. osuus jälkitarkasti, 3. ja 4. osuudella muutamia pieni riistapolun tarkistuksia (3-4 m), joista palaa itsenäisesti jäljelle. 1. kulma (katkokulma), veretetty osuus loppuun, josta ilmavainulla uuden oisuuden alkuun. 2. kulma ulkokautta pienellä kaarroksella, 3. tarkasti. Makuista merkitsi; 1. ja 3. merkittiin hyvin, 2. nopeasti nuuhkaisten, 4. ylitettiin. Kaadolle hieman sivusta ilmavainulla jäi vartioimaan. Maastoon sopivaa vauhtia jäljestävä koira, jonka näkisi mielellään myös käytännön jälkitehtävässä! VOI 1 / 48 p. Lucky Nana´s Belladonna 6.8.2006 Oripää tuomari Marko Aaltonen Koiralle osoitetaan alkumakaus, josta alkaa rauhallista kävelyvauhtia etenevä jälkityöskentely. 1. ja 2. osuus melko jälkitarkasti lähelle kulmaa, jossa tarkistuspisto riistapolulle. 4 osuus tarkasti puoliväliin, jossa ottaa vainun tuoreista riistanjäljistä, palaa ohjaajan kehotuksista jäljelle. Osuuden lopulla ohjaaja joutuu muistuttamaan koiraa tehtävästään vielä kahdesti. Katkokulma jäljentekijöitten jälkiä osittain ilmavainulla uudelle osuudelle. 2. kulmalla tarkistus riistan makuupaikalle, josta suoraan 3. osuudelle. 3. kulma tarkasti. makauksista 1. ja 2. ohi, 3. ja 4. pysähtyen ja nuuhkien. Kaadolle sivusta ilmavainulla, jota nuuhki ja tökki. Hyvä suoritus, jossa ohjaaja osasi muistuttaa koiraa täsmälleen oikea-aikaisesti sille annetusta tehtävästä. VOI 1 / 43 p FIN JVA Lucky Nana´s Bellis 8.10.2006 Marttila tuomari Pekka Tuomi Kooikerhondjein jäljestämismestaruuskoe 2006 Rauhallinen ohjattu lähtö. Ensimmäinen osuus melko tarkasti, kulma ohittaen ja kiertäen. Sitten alkaa haahuilu loippuun saakka. Koira kulkee jäljen oikeaa puolta ja käy ajoittain kuittaamassa jäljen tarkan sijainnin. Toinen kulma ensimmäisen kulman tavoin. Kaato ohitetaan, mutta palataan itsenäisesti ja nuuhkitaan innokkaana. AVO 1 / 41 p. Of Aura Mar-Lee Elvira Charisma 8.10.2006 Marttila tuomari Pekka Tuomi Kooikerhondjein jäljestämismestariuuskoe 2006 Rauhallinen, hieman arkakin lähtö. 30 metriä edettyä vasemmalle lintujen perään. Palautetaan. Tästä hieman eteenpäin ja lähdetään paluujäljelle, palautetaan. Sitten kiemurrellaan ja kaarrellaan kulma ohittaen niin kauas, että koe keskeytetään. Harjoitellen loppuun. vielä lisää laadukasta harjoittelua, niin kyllä se siitä lähtee. AVO 0 Wishdecoy Giana Claudia 14.5.2006 Turun ymp. tuomari Ilkka Niemi Ohjattu rauhallinen lähtö. Rudy jäljestää tarkasti maavainulla sopivaa vauhtia läpi koko jäljen. Suorilla muutama tarkistus jäljen tuntumassa. Kulmilla tarkistuslenkit. Katkokulma laajoilla lenkeillä uudelle suoralle. Kolme ensimmäistä makausta merkataan, viimeinen ohitetaan. Kaadon osoittaa nuuhkien. Varman tuntuinen jäljestäjä. VOI 1 / 47 p 18.6.2006 Köyliö tuomari Juhani Heikniemi Ohjattu rauhallinen lähtö. Rudy jäljestää maavainulla rauhallista vauhtia jälkitarkasti läpi koko jäljen. Vain muutama pieni tarkistuspyörähdys. 1. kulmalla pieni pyörähdys. Katkokulmalla pyörähdyksellä jäljentekijöiden jäljille, viimeinen tarkasti. Makaukset merkataan kaikki. Ohjaaja luottaa koiraansa täysin. Kania pysähdytään nuuhkimaan. Hyvä suoritus! VOI 1/50 p. 27.8.2006 Ruovesi tuomari Ilkka Niemi Rudy kiinnostui alkumakauksesta ja aloitti maavainuisesti sopivavauhtisen jäljestyksen tarkasti ja varmasti veriuralla. Heti lähdön jälkeen tehtiin pieni tarkistuslenkki, se olikin sitten ainoa. Toisen kerran oltiin pois veriuran päältä, kun haettiin parempi kaatuneen puun ylityskohta. Ensimmäisen osuuden loppupuolella tuli kaksi pysähdystä, kun Rudy havaitsi edessä jotain, mitä se aristi. Se, mitä se oli, jäi epäselväksi. Näistä pysähdyksistä jatkettiin oikea-aikaisin kehotuksin. Katkolla Rudy eteni jalanjälkiä ja palasi sitten niitä pitkin takaisin. Seuraavalla yrityksellä veretyksen alku löytyi. Ohjaajalle aiheutettiin hieman lisäjännitystä, kun Rudy oli ohittamassa viimeistä makausta, mutta kun häntä oli maksuksen kohdalla, se käännyttiin merkkaamaan erittäin selvästi pysähtyen, kuten kaikki muutkin makaukset. Vähän ennen kaatoa vauhti kiihtyi vetämiseksi asti ja Rudy omisti kaadon. Hieno jäljestys. VOI 1 / 47 p. 3.9.2006 Inkoo tuomari Seppo Markelin Hyvä rauhallinen lähtö. Koira jäljestää sopivaa rauhallista vauhtia. Toisella ja kolmannella osuudella pienet lenkit. Suorat osuudet muuten aivan jäljen päällä. Kulmat hyvin, katkon selvittää lenkillä. Makaukset merkkaa hyvin. Kaadon osoittaa nuuhkien. VOI 1 / 48 p. 1. sija piirinmestaruus 3.9.2006 Pyhältö tuomari Jukka Hevonkorpi ja Seppo Venäläinen Rudy tutkii lähdön ja se ohjattiin jäljelle. Se etenee maavainua käyttäen sopivaa vauhtia lähes jälkitarkasti koko jäljen. Vain ensimmäisellä osuudella yksi laajahko tarkistus jäljen sivuun. Katkolla koira havaitsee heti veretyksen lopun, sitten rengastus ja ihmisjälkiin tukeutuen nopeasti toisen osuuden alkuun. Muut kulmat tarkasti. Makaukset koira osoittaa pysähtymällä nuuskimaan, ensimmäisen se toisin olisi voinut merkata vielä paremmin. Hieman kaarrellen kaadolle, jolla Rudy nostelee kania. Erinomainen suoritus! VOI 1 / 48 p. 3. sija SM karsintakoe 24.9.2006 Pyhältö tuomari Ulla Rämö-Kiri Lähtö osoitetaan. lähtee rauhallisesti, etenee pientä siksak-kuviota tehden ensimmäiselle kulmalle, jossa katkos, menee verityksen päähän, josta suoraan kaarroksella seuravalle osuudelle. Toisella osuudella jäljestys jatkuu samanlaisena. Kolmannella ja neljännellä osuudella useampia riistantarkistuksia ja jätöksessä pyörimistä, jatkaa kuitenkin jäljestystä aina kaadolle, jota nuuhkaisi, saisi olla kiinostuneempi. Makuista ensimmäinen, toinen ja neljäs nuuhkaisten, kolmas pysähtyen. Kulmat pienellä tarkistuslenkillä. Saisi ”toimia” reippaammin. VOI 1 / 40 p. 5. sija SM-finaali 8.10.2006 Marttila tuomari Pekka Tuomi Kooikerhondjein jäljestämismestaruuskoe 2006 Ripeä ohjattu lähtö. Ensimmäisen osuuden puolivälissä lenkki vasemmalle. Katkokulmalla pientä pyörintää ja sitten paluujäljelle, palautetaan. Loput osuudet miltei jäljen päällä. Ensimmäinen makaus kierretään puolen metrin päästä, muut merkataan pysähtyen ja nuuhkien. Toinen kulma yli ja lenkillä takaisin. Kolmas kulma rengastaen. Kaatoa nuuhkii. Tänään edellispäivän kova runsas sade sai hämättyä koiraa. VOI 2 / 38 p. |