Tottelevaisuuskokeet

Tottelevaisuuskokeessa eli tokossa testataan koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiralle opetettujen liikkeiden hallintaa. Luokkia on neljä: alokas- (ALO), avoin- (AVO), voittaja- (VOI) ja erikoisvoittajaluokka (EVL). Koira voi siirtyä seuraavaan luokkaan saatuaan yhden 1. tuloksen. Seuraavaan luokkaan täytyy siirtyä viimeistään silloin, kun koiralla on kolme 1. tulosta samasta luokasta. Kolmella 1. tuloksella koira saavuttaa koulutustunnuksen, joka ALO-luokassa on TK1, AVO-luokassa TK2, VOI-luokassa TK3 ja EVL-luokassa TK4, jolloin koira myös tietyt kriteerit täytettyään valioituu.

Toko sopii kaikille koirille ja se on hyödyllistä, vaikka kilpailullisia tavoitteita ei olisikaan. Tottelevaisuuskoulutus parantaa ohjaajan ja koiran välistä suhdetta sekä opettaa koiralle hallittua käyttäytymistä. Perustottelevaisuudesta on hyötyä niin arjessa kuin muissakin harrastuksissa.

Tottelevaiset koikkerit

Kooikerhondjeja on helppo kouluttaa niiden ahneuden ja vilkkauden vuoksi, mutta tottelevaisuuskoulutus vaatii myös kärsivällisyyttä. Koikkerit työskentelevät mielellään ohjaajansa kanssa. Osa koirista on melko pehmeitä, mikä voi aiheuttaa haasteita koulutukseen.

Koikkereita kilpailee tokon kaikissa luokissa, mutta rodussa ei ole vielä yhtään tottelevaisuusvaliota (FI TVA). Toko-kokeissa käy vuosittain noin kymmenen kooikerhondjea. Monien koikkereiden kanssa tokoa harrastetaan ilman kilpailutavoitteita.

Last Updated: Friday, 02 May 2014 09:38