Jatkossa meidän juttumme voi seurata Instagramissa nimellä Tarumaisen [linkki]!

Vuoden 2020 aikana ei ole tapahtunut juuri mitään. Ehkä myös vallitsevan virustilanteen takia, sillä koirakisoja ei ole järjestetty ja treeniryhmiäkin jouduttiin perumaan.

Koirien terveyspuolella on ollut ongelmia:

Siriuksen päässä ollut ihokasvain repesi, mutta se poistettiin onnistuneesti kokonaisuudessaan. Kudosnäytettä ei lähtetty patologille, koska 13-vuotiaan koiran kohdalla minä valitsen kasvaimen hoidoksi vain leikkauksen (mikäli kyseessä on pieni operaatio) tai ikiunen.
Lisäksi Sirius on myös yskinyt harvakseltaan jo jonkin aikaa, mutta en ole sen suuremmin kiinnittänyt siihen huomiota. Pari viikkoa sitten yskiminen alkoi kuitenkin olla rajumpaa ja kohtauksittaista, erityisesti illalla ja yöllä. Rasituksen jälkeen ei yskimistä ollut. Epäilin sydämen vajaatoimintaa ensimmäiseksi, mutta keuhkoröntgen paljastikin paksuuntumaa ja tiivistymää keuhkoputkissa – diagnoosina krooninen bronkiitti. Siihen lähdettiin kokeilemaan kortisonilääkitystä hyvin pienellä annoksella. Mikäli siitä on apua, syö Sirius lääkettä lopun elämäänsä. Tärkeintä, että syy löytyi ja siihen on olemassa apua, eivätkä Siriuksen oireet ole voimakkaat ♥

Sorayan vasemmasta kyljestä kylkiluiden päältä löytyi puolikkaan herneen kokoinen kiinteä patti. Siitä ei saa ohutneulanäytettä, sillä se on niin pieni. Sorayan yleisvointi on erittäin hyvä, ja ohjeena on seurata kasvainta sekä ylipäätään Sorsan vointia. Kasvain poistetaan ja tutkitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Soraya steriloidaan, mikäli ei ole aikaisemmin tarvetta lähteä pattia operoimaan.

Aurinko juoksu pajukantorykelmään kesäkuun alussa, ja satutti oikean jalkansa. Sille tuli isohko ruhje olkaluun kohdalle, ja koko oikean jalan lihaksistoon tuli vauriota (venähdys sekä iskun voimasta vaurioita). Vähän saantiin jo vointia paremmaksi, mutta tyhmänä omistajana päätin heitellä Aurille palloa palkkioksi kevyissä rally-tokotreeneissä sunnuntaina.
Treenien lopussa Aurinko rupesi kieltäytymään tekemisestä, ja halusi vain mennä takaisin häkkiin. Seuraavana päivänä (maanantaina) oli jäykkä, joten haudoin lämpimällä kauratyynyllä, venyttelin ja hieroin kevyesti selkää sekä kylkiä (arimmat kohda lihaksistossa selvästi). Tiistaina sitten Auri vinkaisi lenkillä lähtiessään laukkaamaan/laukka-askeleen jälkeen – sen jälkeen se vain ravasi. Ensimmäinen pelkoni on tietysti diskospondyliitin (selkänikamatulehdus) uusiminen. Muut yrittävät rauhoitella minua sanomalla, että todennäköisemmin se on ”vain” selän lihaksisto, kun kroppa ei ole vielä toipunut täysin jalkaonnettomuudesta (josta on kulunut vähän päälle 4 viikkoa).
Saapa nähdä, että mikä on syynä, ja tarvitseeko lähteä eläinlääkäriin kuvauksiin sekä hakemaan mahdollinen antibioottikuuri tulehdukseen. Nyt kotihoitona on 1-2 viikkoa lepo, lyhyitä hihnalenkkejä kevyessä ravissa sekä tulehduskipulääkettä viikon kuuri.

Tämä on sitä koiranomistajan elämän ihanuutta. Jonka voisin jättää erittäin mielelläni välistä. Katsotaan, että onko loppuvuosi parempi kuin alkuvuosi.

Juhannusaaton heilat ♥

Päivitys on jäänyt, vaikka ollaan kisattu enemmän sekä vähemmän hyvällä menestyksellä rally-tokossa kaikkien koirien kanssa loppuvuosi.

Siriukselle on tullut menestystä kahdesta mestariluokan kisasta: 99/100p & rally-tokovalio, sekä 99/100p ja kooikerhondjien rotumestari 2019! ❤️
Aurinko ehti käymään jopa kolmessa rallykisassa loppuvuonna: 92/100p, 89/100p & 91/100p ja kooikerhondjien rotumestaruuksien 2.sija 2019! ❤️
Soraya on käynyt kaksi mestariluokan kisaa: 90/100p & 61/100p (=hylätty tulos).

Vaikka olin kyyneliin asti iloinen Siriuksen valioitumisesta sekä ilahtunut rotumestaruustittelistä, niin ei silti se tyytyväisyys tuloksiin ollut päällimmäinen tunne.
Enemmän jäi ärsyttämään virheet Auringon sekä Sorayan kanssa. Miksi en ohjaa kunnolla, että sitten joudun uusimaan tehtävän? Miksi en varmista, että koira tekee tehtävän oikein, eikä ota siitä -10p? Voin kertoa, että erityisesti Sorayan hylätty tulos vaivaa vieläkin, ja nostaa joka kerta tunteet pintaan kun sitä ajattelen. Itsepä ohjasin koiraa huonosti. Enkä nyt tunnu pääsevän tästä fiiliksestä yli, vaan rally-tokon ajatteleminenkin turhauttaa, eikä yhtään huvita treenata.

Olen pitänyt vähän yli 3 viikkoa taukoa koko lajista. Ensi viikolla olisi kuitenkin taas aloitettava, koska koulutan rally-tokoryhmää joka toinen viikko. En tiedä, että miten minulla riittää intoa opettaa muille asioita. Ehkä se tuntuu vähän erilaiselta, kun siinä ei samalla tavalla tarvitse laittaa omaa osaamistaan ja yhteistyötään oman koiran kanssa kenenkään arvosteltavaksi.
Saa nähdä, missä vaiheessa into rally-tokon treenaamiseen taas palaa. Puhumattakaan siitä, että milloin kehtaan ha uskallan taas ylittää kisakynnyksen. Epäonnistumisen ja ei-niin-hyvien tulosten jälkeen tuntuu typerältä haaveilla rally-tokovalion arvoista tyttöjen kohdalla. Ihan oman itseni takia. Siriuksen kanssa se tuntuu olleen jotenkin tuurista kiinni, että on rataprofiili on vain sattunut pappakoiralle sopivaksi – ei sillä etteikö Sirius osaisi oikeasti rally-tokon tehtäviä, vaan että minä en ole pilannut koiran suoritusta.
Menipäs nyt jotenkin itsesääliksi tai rankaksi itsekritiikiksi.

Nyt minulla on enää kaksi koiraa, joiden kanssa keskittyä treenaamiseen sekä mahdollisesti kilpailemiseen. Sirius jäi rotumestaruuskisojen jälkeen eläkkeelle kaikista kisoista. Se saa nyt nauttia vanhuuspäivistään, treenailla mukana mitä milloinkin jos sattuu huvittamaan, ja antaa nuorempien harrastaa.
Ehkä kahden koiran tavoitteellinen (?) treenaaminen tuo oman helpotuksensa niiden valiotulosten mahdolliseen saavuttamiseen. Sorayalle olisi mukava saada edes se RTK -koulutustunnus.

Mutta kuten jo sosiaaliseen mediaan rotumestaruuksien jälkeen kirjoitin, kun meitä oli kuvattu kisoissa salaa: Minua ärsytti suunnattomasti oman ohjaukseni epäselvyys radalla tyttöjen kanssa, mutta tämä kuva hymyilytti. Koirat eivät näytä tietävän, että minä olen pettynyt itseeni. Tuossa ne istuvat ilman erillistä käskyä, ilman hihnoja kaiken kisahälinän keskellä, ja kysyvät että mitä sitten seuraavaksi.
Että huonoista päivistä huolimatta koirat haluavat tehdä hommia nimenomaan yhdessä minun kanssani 💕

Hyvää Uutta Vuotta 2020. Jospa ensi vuosi olisi tunnepuoleltaan tätä vuotta parempi.

Soraya kävi selkäkuvissa sekä nisäkasvaimen poistossa. Huomasin nisäkasvaimen jo kesäkuussa Sorsan valeraskauden alkaessa, mutta päätin seurailla sitä rauhassa, sillä kyseessä olisi saattanut olla hormonaalinen patti, joka häviää itsestään valeraskauden jälkeen.
Eipä hävinnyt.
Kasvain oli noin puolikkaan herneen kokoinen, irtonainen ja suht kova. Soraya ei aristanut sen kosketusta, eikä se muuttunut mihinkään suuntaan 3 kuukauden aikana. Poisto oli nopea operaatio, ja patti lähti patologille tarkempaan tutkimukseen; kyseessä oli duktaalinen adenooma, eli maitorauhastiehyen hyvänlaatuinen kasvain. Se vaikuttaa kokonaan poistetulta, tällaiset kasvaimet harvoin uusivat paikallisesti, eikä kudoksessa ollut tulehdusta. Sen osalta voi siis hengähtää.  Ja selkäkin on virallisesti terve: SP0 LTV0 VA0 ♥

Mutta pari viikkoa eläinlääkärikäynnin jälkeen Sorayalta löytyi vyötäröltä n. peukalonpään kokoinen kovahko, irtonainen patti, ja toinen ”makkaramainen”, pidempi kuhmu kylkiluiden päälle. Konsultoin eläinlääkäriä itku kurkussa, että mikä minun murustani vaivaa. Eläinlääkäri rauhoitteli minua ja käski seuraamaan rauhassa muutaman viikon, kun Sorsan vointi oli muuten normaali eikä kuumettakaan ollut. Eläinlääkärin diagnoosi oli, että Soraya sai nähtävästi allergisen reaktion anestesia-aineista. Ne kuulemma yleensä tulevat pari viikkoa rauhoituksen jälkeen, ja häviävät itsestään muutamassa viikossa.  Sorayan patit ovatkin vähän pienentyneet, ja se voi aivan yhtä mainiosti kuin aikaisemminkin.

Sorayan dopingista johtuen osallistuin Saarijärven rally-tokokisaan vain Siriuksen ja Auringon kanssa. Tuomari Tytti Lintenhofer oli tehnyt radan, joka vaati minulta keskittymistä omaan liikkumiseen ja askeleisiin.

Mutta niin siinä (minun askelvirhemiinuksistani huolimatta) kävi, että Sirius sai toisen kiinnityksen valioarvoon ja Aurinko ensimmäisen:
Sirius MES 95/100p: ”Harmoninen suoritus, jota mukava katsella. Koira suoritaa tehtävät kivalla asenteella.” ♥
Aurinko MES96/100p: ”Erinomainen, tarkka ja sujuva ratasuoritus. Selkeä, miellyttävä ohjaus.” ♥
Taisin ehkä hihkua ilosta, kun näin koirieni pisteet tulostaululta. Kisakooikkerit saivat  ne luvatut juustohampurilaiset kotimatkalla (ja Soraya loput nakinpalaset treenilaukusta kotiovella). Minä söin palkinnoksi jäätelöä. Josta koirat söivät lusikalliset. Tietenkin.

On muka ollut niin kiire, etten ole ehtinyt edes blogia päivittämään. Yritin laittaa tavoitteekseni kertoa edes jotakin meidän kuulumisia kerran kuussa, mutta ei näytä näinkään pieni tavoite onnistuvan.

Olen miettinyt treenien videoimista tai jotakin muuta vastaavaa, jotta saisin tänne blogiin järkevämpää sisältöä. Mutta ehkä enemmän pidän tätä jonkinlaisena päivä(kuukausi)kirjana, johon kirjoitan sen hetkisiä saavutuksia, onnistumisia ja ongelmia.

Nyt ollaan treenattu taas rally-tokoa vähän ahkerammin, joskin liian moni sunnuntaitreeni on ehkä jäänyt välistä. Olen käynyt kaverini kanssa kahdestaan hallilla harjoittelemassa melkein joka viikko, joitain liikkeitä kun on vaikea treenata kotona sisätiloissa tai ilman kylttitelineitä. Minulla on muutenkin tapana mennä liian lähelle telinettä niin, että koiralle ei juurikaan jää tilaa suorittaa liikettä, joten tarvitsen myös itse telinetreeniä.
Valmennukseenkin olisi mukava päästä, olen käynyt yhdessä ainoassa rally-tokovalmennuspäivässä, jossa opin monta uutta asiaa muutamassa tunnissa. Tai ainakin sain vinkkejä ja ideoita omiin treeneihin sekä ylipäätään omaan ohjaamiseeni. Mutta laiska kun olen, niin ei tule kauhean kauas lähdettyä valmennuksiin, ja Jyväskylän ainoa rally-tokokoulutus oli juuri sellaisena viikonloppuna, jonne olin jo aikoja sitten varannut muuta menoa. PAH.

Joka tapauksessa. Elokuun 11. päivä rally-tokokilpailuissa Laukaassa Fiia-Maria Kiviojan tuomaroimana sain molemmille tytöille uudet koulutustunnukset!
Soraya VOI 92/100p & RTK3: ”Iloista menoa läpi radan, hienot puolenvaihdot ja kierrot!”
Aurinko MES 89/100p & RTK4: ”Iloinen ja reipas suoritus, hienot maahanmenot ja merkki!”
Sirius 82/100p: ”Nättiä yhteistyötä, hienot maahanmenot! Hienosti ohjattu!”

Muuta kehuttavaa ei sitten oikein kisoissa ollutkaan nimenomaan minun osaltani. Pisteet ovat kyllä hyvät, mutta täytyy sanoa sen johtuvan suurimmalta osin koirista. Uusin jokaisen koiran kanssa kaksi kylttiä, koska en vain osannut ohjata, sanoin mitä sattuu ja käsimerkit olivat pelkkää huitomista.
Siriuksen kanssa oli merkki aivan hukassa (se on meillä muutenkin epävarma liike), josta tuli -10p. Lisäksi en osannut antaa sille oikeita käskyjä kylteillä 16 ja 19, joten ne jouduttiin uusimaan.
Auringon kanssa unohdin radan, mutta onneksi en ehtinyt kävellä kylttitelineen ohi! Taidettiin saada siitä liikkeestä ainoastaan -1p, kun suorituspaikka oli väärin. Yllättäen heti alun pyörimiset (2 & 4) jouduin uusimaan, kiitos omien käsieni. Näytin Aurille väärin ja liian myöhään, eikä se tietenkään osaa lukea ajatuksia.
Sorayan kanssa uusi myös puolenvaihdon (kyltti 4), sekä lisäksi kyltin 11. Syytä sen uusimiseen en näin jälkeenpäin ajateltuna tiedä. Sorayan nousu maasta istumaan jäi vähän vajaaksi, mutta tuskinpa siitä olisi tullut -1p enempää virheitä.
Mutta niinhän se menee, että tyhmyydestä voi sakottaa vain itseään. Enkä tahdo enää ikinä mennä kisoihin vain 4-5 tunnin yöunilla. Ratojen teko oli tahmeaa ja inhottavaa. Minua ärsytti kaikki sekä väsytti, ja sitten äyskin koirillenikin lämmitellessä. Mutta nähtävästi minun huono fiilikseni ei näkynyt koirista juuri näkynyt ulospäin. Yritin tsempata radalla kooikkereita, että niillä olisi edes vähän kivaa radalla. Taisi niillä olla.

Voihan siinä käydä sitten näin, että unohtaa edellisestä päivityksestä näyttelykuulumiset. Ilmoitin Auringon ja Aeriksen Keuruun 26. toukokuuta pidettyyn ryhmänäyttelyyn, johon sain seuraksi myös Aeriksen sijoitusomistajan Roosan. Reissu oli sinänsä ikimuistoinen, että meillä oli kaikki koirat mukana (Sirius, Aurinko, Soraya, Aeris sekä Loki-cottoni), ja näyttelypäivänä satoi vettä enemmän ja vähemmän kuin saavista kaataen.

Paikalla oli 4 kooikkeria (1+3), joista minä esitin tyttöjen lisäksi myös Tuiskun (Tarlatan Agrostis Canina, Aeriksen isä). Tuomari Reia Leikola-Walden oli tiukalla tuulella, eikä ainoastaan kooikkereiden kohdalla, vaan kaikille arvostelemilleen koirille.
Tuiskulle AVO EH1, Aerikselle JUN EH1. Aurinko sitten otti ruusukkeet kotiin: VET ERI1 SA PN1 ROP ROP-VET ♥
Sopiva vahvuus ja koko. Miellyttävä pää ja ilme, vaikka hieman voimakas otsepenger. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Tilava runko. Sujuvat liikkeet. Hieman epäpuhdas valkoinen. Hyvä, iloinen esiintyminen.

Aeriksen seuraava näyttely saakin sitten odotella, koska se alkaa pudotella karvojaan ja juoksutkin ovat pian tulossa – mikä tarkoittaa sitä, että syksyllä on kalju kooikkeri. Yritetään kahta puuttuvaa sertiä sitten ensi vuonna, jos ei karvankasvun suhteen tapahdu joulunihme 😀

Vihdoin ja viimein uskaltauduin koirien kanssa kisaamaan rally-tokossa. Tytöille tuli peräti 2 vuoden(!) tauko, ja Siriukselleni 1,5 vuotta. Ehkä se teki hyvää meille kaikille, tai ainakin sain treenirauhan. Toisaalta, meidän ei ehkä tullut treenattua yhtä intensiivisesti, koska olin päättänyt olla kilpailematta vuonna 2018. En esimerkiksi tehnyt oikein mitään rally-tokojuttuja kotona, ainoastaan ohjatuissa treeneissä. Onko siis ihme, että koirilla on välillä tehtävät, sanalliset käskyt ja käsivihjeet hakusessa, jos niitä tehdään vain 1-2 kertaa viikossa?

…Kylläpä näistä omista huomioista taas tuli hyvä fiilis ohjaajan ja kouluttajan ominaisuudessa. Nyt sentään olen ottanut tavaksi treenata kotona jotain pieniä, yksittäisiä tehtäviä edes pari kertaa viikossa ohjattujen treenien lisäksi. Paljon on vielä tekniikkaa hiottavana sekä koirilla että minulla – eikä vähiten käsimerkkien osalta.

Ensimmäiset kisat olivat Muuramessa kahtena eri iltana (13. ja 15. toukokuuta), jossa tuomarina toimi meille parista aikaisemmastakin kisasta tuttu Minna Hillebrand.

AVO-rata

VOI-rata

MES-rata

Soraya AVO 93/100p: ”Kaunista seuraamista ja iloista yhteistyötä!”
Aurinko VOI 93/100p ja 3.sija : ”Hienosti katsottu, että koira saa suoritettua tehtävät. Ihanaa, iloista yhteistyötä!”
Sirius MES 82/100p ja tuomarinpalkinto: ”Kaunista, tarkkaa yhteistyötä. Ihanaa katsella teidän menoa!”

Jokaisen kanssa jouduin uusimaan, koska itse annoin väärän käskyn / käsimerkin, tai sähläsin muuten vain. Siriuksen arvosteluun mahtui myös yksi -10p TVÄ (peruutus). Muutoin tuli -1p huolimattomuusvirheistä, jotka johtuivat yksinomaan minusta ja jännityksestäni – joka tarttui myös koiriin.
Siriuksella ja Auringolla oli tosi hauskaa radalla, Soraya taas ei ollut parhaassa mielentilassaan. Johtuiko se minun jännityksestäni, uudesta kisapaikasta, Sorsan valeraskaudesta, huonosta virittelystä, vai näiden yhdistelmistä? Radan jälkeen kuitenkin sain Sorayalle rennon ja iloisen mielentilan, josta pääsin sitten tekemään pari onnistutta rallytehtävää, ja palkkaamaan hyvästä fiiliksestä oikein kunnolla (karvainen vinkupallo, jee!).

Lisäksi Sorayan kanssa jouduin koko kisassa ensimmäisenä lähtövuoroon AVO-radalle. Se on minulle pahin paikka olla, koska aina tulee kiire. Haluan tutustua rauhassa rataan koko sen 15min ajan, joka rally-tokossa on määritelty. Mutta tämän jälkeen ensimmäisellä koirakolla on vain pari minuuttia aikaa tulla radalle arvosteltavaksi. Minulle se on liian lyhyt aika koota itseni, ja viritellä koira, enkä haluaisi lähteä rataantutustumisestakaan etuajassa pois. Toki lämmittelen ja temputan koiriani jo ennen rataantutustumista, mutta tahtoisin tehdä vielä jotakin koirista superhauskaa kaikessa rauhassa ennen varsinaista kisasuoritusta. Ehkä tämä kiireen tuntu johtuu myös omasta jännityksestäni, enkä ole vielä osannut luoda tiettyjä kisarutiineja itselleni tai koirilleni – riippumatta siitä, starttaammeko ensimmäisinä vai viimeisinä.

Seuraavat rallykisat järjestettiinkin omassa seurassamme LAUKAssa, jossa tuomaroi minulle uusi tuttavuus Tiia Hämäläinen.

AVO-rata

VOI-rata

MES-rata

Yllättäen taas jouduin uusimaan tehtäviä Siriuksen ja Auringon kanssa, ja lisäksi tein pari ohjausvirhettä, josta ei sentään rokotettu kuin -1p verran. Nyt vuorostaan Sirius oli sitten jotenkin tahmea varsinkin alkuradasta, ja jouduin tsemppaamaan sitä paljon kaikissa liikkumista vaativissa tehtävissä. Loppua kohti sen vire kuitenkin nousi, ja maalissa olikin sitten se Sirius, joka yrittää palkata itse itsensä varastamalla hihnan 😀 Sorayakin tarvitsi edelleen enemmän kannustusta kuin treeneissä, mutta sen mielentila oli parempi kuin Muuramessa.  Aurinko taas oli hieman ylitsevuotavaisen innokas, ja osoitti osaavansa seurata myös kahdella jalalla, etujalat ilmassa.

Soraya AVO 98/100p ja 2.sija: ”Todella hieno rata, nätti seuraaminen!”
Aurinko VOI 94/100p ja 3. sija: ”Hieno rata, kauniit käännökset!”
Sirius MES 90/100p: ”Hieno rata, nättiä yhteistyötä!”

Että sellaista ♥ Jokaisella on nyt koulutustunnus yhden hyväksytyn (yli 70p) päässä. Saa nähdä, kuka niistä sen saavuttaa seuraavissa kisoissa, vai saavuttaako kukaan. Jokainen rata on erilainen, jokainen päivä on erilainen.
Sen huomasin jo näiden kahden eri rallykilpailun aikana. Koirien mielentila vaikuttaa todella paljon siihen, kuinka ne suoriutuvat tehtävistä – puhumattakaan siitä, kuinka paljon minun jännitykseni vaikuttaa ratasuoritukseen. Koirat peilaavat minun tunnetilojani ja minä niiden. Parhaimmillaan suoritukset tuntuvat mahtavilta pisteistä riippumatta, ja toisaalta se mielentila näkyy usein myös hyvinä pisteinä. Huonoimmillaan fiilis radan jälkeen on tyhjä tai pettynyt – koiran mielentila on ollut ahdistunut tai vaisu, tai se ei ole vain tehnyt yhdessä minun kanssani, vaan enemmänkin minun käskyjeni takia. Siinä eivät hyvätkään pisteet juuri lohduta, kun koirasta ei ole ollut hauskaa työskennellä minun kanssani.

Mutta näihin tuloksiin olen tyytyväinen, vaikka mielentilat ovat koirilla vaihdelleetkin. Onneksi olen saanut ne viimeistään radan jälkeen (ellen sen aikana) nostettua tekemään hommia iloisella asenteella, josta olen myös päässyt ne palkitsemaan. Vielä kun joku palkitsisi minut oikeasti mielentilasta, eli siitä etten jännittäisi niin maan helvetisti. Täytyy myöntää, että nuo osaavat kooikkerit ovat pelastaneet minun surkean ohjaukseni enemmän kuin tusinan kertaa ♥

Hyvää koiranpäivää kaikille koiraystäville! Mutta erityisesti noille omilleni tietenkin ♥

Rally-treenit jatkuvat kahdesti viikkoon kouluttajan kanssa, kisoja on jo tälle vuodelle katseltu, mutta sen pidemmälle ei ole vielä päästy. Pitäisi rohkaistua itse vain osallistumaan, tuloksista huolimatta. Kisoissa kun niin monta (häiriö)tekijää, joiden takia suoritus voi kärsiä joko minun tai koiran osalta – pahimmillaan tietysti molempien.

Mutta ehkä se epäonnistuminen tekisi minulle hyvää. Tai sitten ei, koska olen pessimisti ja kaiken lisäksi jään helposti vellomaan niihin epäonnistuneisiin kohtiin sekä virheisiin. En oikein osaa oppia niistä, tai opin sitten liiakin kanssa, jolloin herkästi alan paineistamaan koiraa kyseisen tehtävän osalta myös treeneissä, ja kuormitan itseäni kohtuuttomasti omilla, mielensisäisillä vaatimuksillani.

Nyt koiranpäivänä kuitenkin otettiin rennosti, ja lenkkeiltiin toisen järven rannalla kuin tavallisesti. Tyttöjenhän piti tietysti päästä vähän uimaan, vaikka vesi oli vielä aika kylmää ja aallokkoakin oli tuulen takia. Sirius tyytyi syömään rantaheinää ja vähän kastelemaan varpaitaan rannalla. Illalla tietysti oli erikoisherkkuruokaa luvassa, ja vähän jotain extrakarkkiakin. Mun tähtöset ♥

Aippa-Ai kävi kolmannessa virallisessa näyttelyssään Korpilahden ryhmiksessä, josta otsikon mukaankin tuloksena JUN ERI1 SA PN1 VSP ja SERT! Tuomarina oli Juha Putkonen, sekä harjoitusarvostelija, jonka nimi meni minulta kokonaan ohi. Esitin ryhmiksessä myös Aeriksen isän Tuiskun, joka on PU2 ja sai vara-sertin ♥

Aeris sai muutoin erittäin hyvän arvostelun, jossa kehuttiin erityisesti liikkeitä, kulmauksia ja runkoa, mutta mainittiin pariin otteseen melkoisen tuhdista kunnosta 😀 Aeris on ollut sijoituskodissaan ruoka-aikaan todellakin kotona, ja painoa oli kertynyt huimat 12,7kg! Luulen, että kun tuosta saa kilon pois, niin Aippa on varsin sopivan kokoinen ja kadonnut vyötärökin löytyy.

Aeris on vielä tänä vuonna menossa pariin näyttelyyn, mikäli vain sen ylimääräiset kilot karisevat ja turkki on suhteellisen OK. Myös Aurinko saattaa osallistua veteraaniluokkaan, nyt kun se on ruvennut kasvattamaan turkkiaan sterkan ja nisien poiston jälkeen. Ei ole enää ihan kalju masu Rouvakoiralla.

Kotona asuvien kooikkereiden kanssa jatketaan rally-tokoilua suht entiseen malliin. NoseWork jäänee harrasteluasteelle, tai siltä minusta ainakin tällä hetkellä tuntuu. Se on koirille hauskaa puuhaa, mutta en halua asettaa niille enkä itselleni minkäänlaisia kisaamispaineita. Rally-tokon aiheuttama kisajännitys riittää varsin mainiosti.

Niin, ja sellainen ihme pääsi tapahtumaan, että kävin huvittamassa koiriani agilitylla – viime kerrasta on yli vuosi. Tästä syytä Annaa, joka pyysi minua treeniavuksi Haadekselle (Sorayan pentueveli). Näin siinä sitten kävi:

Sirius 12v. aksaa
Aurinko 8v. aksaa
Soraya 3v. aksaa

Koirilla vaikutti olevan superhauskaa, eikä minuakaan ahdistanut. Ehkä menen toisenkin kerran juoksuttamaan kooikkereita esteiden sekaan 🙂